Miksi sietää lähellään ihmisiä, jotka edustavat kaikkea sitä, mitä itse asiassa inhoat? Ennakkoluuloisuus, ahdasmielisyys, pikkusieluisuus, kiinnostus vain omiin asioihinsa? En siis tiedä kannattaako oikeasti, mutta miehen sisarelle, joka kuitenkin tarjoutuu hoitamaan lemmikkejämme matkustaessamme, on vaikea kuvitella sanovansa, että en halua enää kuulla sitä samaa valitusta lesboista naapureista, epäreilusta pomosta, ilkeistä/laiskoista työkavereista, töykeistä myyjistä, ulkomaalaisista bussikuskeista, lista on loputon. Hän on yhden lapsemme kummi ja en haluaisi rikkoa sitä suhdetta, vaikka välillä joudun konkreettisesti lähtemään "pyykkikoneelle", että voin koota itseni.

Mikään positiiviseen suuntaan viittaava ehdotus ei vie tilannetta eteenpäin. Kun esimerkiksi kuuntelin aikani puhetta niistä "hulluista lesbonaapureista", ehdotin juuri vuokrattavaksi tulleista uusituista puutaloasunnoista, että niitä varmaan kannattaisi hakea. Vastaus oli, että ei ole varaa muuttaa, sillä jos siellä onkin huonot naapurit, niin sitten pitää muuttaa uudelleen! Siis JOS..

Tänään oli puhetta ensin siitä, että kuinka olisi ihanaa matkustaa etelään, jos olisi rahaa, mutta kun "ei pääse mihinkään". Seuraavaksi keskustelu siirtyi lenkkikenkiin, joissa on takapuolta muotoileva pohja. Aivan oikein luettu, takapuolta muotoileva pohja, sellaisia tekisi mieli ja ne ovat nyt tarjouksessa vain 59 euroa. Sanoin, että kun kävelet sinne kuudenteen kerrokseen hissin ottamisen sijasta, niin siinähän se takapuoli muotoutuu ja säästyy nekin rahat. Täysi ohitus tälle kommentille.

Ja tytär on tullut samanlaiseksi. Häntä palvellaan kaupassa huonosti ("se homo kassa One Wayssä"), eikä tarjota vuokrafirmoista kuin siivoustyötä. R-Kioskille ei voi mennä, sillä ne ovat niin ilkeitä, esimiehet ihan hirveitä jne.

Olen vierailun jälkeen ihan uuvuksissa, istun vain. Onneksi sentään mies on tässä asiassa samalla puolella.