Mikä olisi hyvä taktiikka vastata, kun saa seuraavan kaltaista "myötätuntoa" sukulaisilta (se tuskastuttava käly) tai tuttavilta (kesätalon naapuri):

Keskustelu 1:

TUTTAVA: - Ai kauheeta kun sun isäs sai sen kohtauksen, kyllä olis ollu kauheeta löytää miehensä lattialta (puhuttiin äitini tilanteesta siis). Mä en kyllä olis pystyny tekeen mitään, en MITÄÄN!

Minä: - No kyllä sun olis vaan pitäny soittaa 112, eihän siinä muuta voi.

TUTTAVA: Miks ette tulleet käymään, kun mä olen täällä koko päivän teitä odottanut, olisitte nyt tullut.

Minä: - No kun meidän piti aurata lumet ja kantaa puita valmiiksi lämpiämään seuraavaa kertaa varten ja siivota kesätalo ja tyhjentää vedet ja tarkistaa ettei mikään jää jäätymään ja sitten mennä mun vanhempien työ ja tehdä siellä ruokaa ja käydä kaupassa niille. (Ja tietenkin myös olla niiden omien vanhempien kanssa!)

TUTTAVA: - mutta kun mä olisin halunnu nähdä teidät

(Siis eikö sen ihmisen mieleen tule, että mulla on kädet ihan täynnä kaikkea omaa tekemistä, etten jaksa mennä kuuntelemaan sitä juttelua, kuinkä HÄNELLE on käynyt taas niin ja näin ikävästi)

Keskustelu 2:

KÄLY: - No mitä sun isälles kuuluu?

Minä: huono on ennuste, ei voida leikata kaulavaltimoita, koska riski on liian suuri, on ollut tomografian mukaan jo monta pientä infarktia ennen tätä isoa.

KÄLY: No, jos vaikka lääkkeet auttais, että se paranis ja sitten ei tulis sellasta pyörtymistä enää.

MInä: se oli infarkti, siihen ei juuri lääkkeet auta.

(Keskustelu siirtyy nopeasti hänen tyttärensä kurjaan kohteluun opiskelussa. Kuinka sattuukin, aina kälylle ja hänen tyttärelleen osuu nurjamieliset asiakaspalvelijat, meluisat naapurit ja kammottavat työkaverit, puhumattakaan niistä pomoista..)