Piinallisen sukulaiskyläilyn jälkeen oli luvassa vielä vierailu kummipoikamme perheessä. Tästä tiesin, että voin henkisesti levätä ja jo se ajatus tuntui etukäteen helpottavalta. Vaikka emme näe kovin usein, tiesin, että vierailulla käsittelemme lastemme kuulumisia, puhumme niitä näitä, joskus parisuhteestakin tai lasten kasvatuksen kiperistä asioista, mutta emme hakien syyllistä ulkopuolelta vaan omista tekemisistämme ja se tuntuu oikealta. Perheen isä on saanut kaksi aivoverenvuotoa ja käyttää nykyään rollaattoria, mutta keskustelu ei käsittele hoitovirheitä tai kohtalon epäoikeudenmukaisuutta. Tämä tilanteen käsittely sopii minulle, ajattelen, että nyt on näin, paremmin voisi tietenkin olla, mutta minun päivittelystäni se ei ainakaan kohene.